Näköalatorni loistokunnossa!

Tiistai 16.10.2012 klo 10:14

Kuulin aikaisemmin tänä vuonna, että Piirivuoren näköalatorni olisi huonossa kunnossa. Kävin viikonloppuna katsomassa kummilasten kanssa ja tornihan on loistavassa kunnossa. Olin varmaankin ymmärtänyt jotain väärin tuon kunnon suhteen.

Vinkkinä nyt kaikille, käy katsomassa kylämme syysmaisemia tornista.

tornista_alas.jpg

Piirivuori on Karan koulun vieressä ja koulun pihalta menee hyvä polku tornille.

 kartta_2.jpg

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Miinan markkinat, kyläyhdistyksen väen paita tutun vihreä

Tiistai 3.7.2012 klo 21:11

Henkilökunnan markkinapaidat ovat valmiit ja tunnistat meidän vihreästä T-paidasta.

paita_markkinat.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Raafael ja Pipsa Miinan Markkinoilla

Maanantai 25.6.2012 klo 13:14

Kaksi suloista suomalaista rotupossuneitä on muuttanut asumaan kylällemme. Neitojen nimet on Raafael ja Pipsa. Tule tutustumaan Miina Markkinoilla Raafaeliin ja Pipsaan, he ovat koko markkina-ajan paikalla eli 28.7 klo 12-17.

Kuvassa hienot neidit ovat kotikarsinassa.

possut.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Kesäteatterin ensi-ilta ja pufetin pyöritys alkoi

Tiistai 19.6.2012 klo 12:46

Tällä kertaa ensi-iltakuvat ovat facebookin puolella;

http://www.facebook.com/media/set/?set=a.405728702806304.90185.350992714946570&type=1

 

Käy katsomassa ja tule toki paikan päälle teatterin tai puffettiväen puolelle katsomaan uutta pöytää ja iloisen väristä telttaamme. Niin, teltastoamme uusimme vielä lisääkin, kun tuo kiinteä rakennus ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollista. Mutta eihän kirvestä vielä ole kokonaan kaivoon heitetty...

Kommentoi kirjoitusta.

Miinan markkinat 2012

Perjantai 15.6.2012 klo 13:40

markkinat_2012_pieni.jpg

Saat ilmoituksen suuremmaksi klikkaamalla kuvaa :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinat, monttu soikoon, kesä

Uuden teltan kasaus toukokuussa 2012

Tiistai 12.6.2012 klo 21:00

Toukokuun lopulla näyttelijöiden kuumeisesti valmistautuessa näytökseen, myös puffettipuolella alkaa vipinä. Näissä kuvissa 25.5.2012 pystytettiin uusi myyntitiski ja viritettiin uusi iso telttakatos.

Illan päätteeksi maistelimme makkaroita ja valitsimme yhdessä puffetin kesän makkaran ... 

Suurkiitos kaikille talkoolaisille!

teltan_kasaus_1a.jpg

teltan_kasaus_2a.jpg

teltan_kasaus_3a.jpg

teltan_kasaus_5a.jpg

teltan_kasaus_6a.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Miinan markkinat kesällä 2012

Keskiviikko 4.4.2012 klo 13:41

Myös tulena kesänä on Miinan markkinat Monttu Soikoon tapahtuman kanssa samaan aikaan. Tänä vuonna tuo markkinalauantai on 28.7. Työryhmä on kokoontunut järjestämään ja organisoimaan markkinatapahtumaa. Ilmoittelemme lisää asioiden edetessä. Seuraa Piirivuoren sivujamme!

Kommentoi kirjoitusta.

Uuden hallituksen työ vauhdissa

Perjantai 23.3.2012 - Piia

Pidimme hallituksen kokouksen hallituslaisen kotona tällä viikolla. Mukavan rentoa, ei tarvinnut sitä paitsi järjestää lastenhoitoakaan erikseen, vaan kokouksessa oli niin mukavaa jotta miksei joka viikko voisi olla kokouksia...Maistelimme kesän teatteripullavaihtoja ja muitakin herkkuja – nam. No, olihan meillä pitkä asialistakin käsittelyssä…

Ensi kesälle Miinan Montun kesäteatteriin uutta ilmettä pyritään saamaan uusimalla telttakatoskehikoihin kankaat – jos tiedät pressujen ompelijoita tai muita asiaan vihkiytyneitä kyliltä ja vähän kauempaa, niin kerrothan! Myös uusi grillimme kaipaa hitsaustaituria taikomaan siihen jalat tai telineen..

Kesäteatterin kahvituksiin innokkaita talkoolaisia kaivataan jälleen! Iloisen mielen, upean tunnelman ja mukavien muiden talkoolaisten seuran (sekä herkullisten pullien ja grillimakkaran) lisäksi tarjoamme talkoolaisille toisen ja neljännen talkoovuoron jälkeen teatterilipun Miinan monttuun. Sitkeät huhut kertovat, että tämän kesän näytös tulee olemaan aivan yliveto. Sitä odotellessa! Netin yhteystietolomakkeen avulla voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi joko johonkin tietyistä vuoroista tai ”soittolistallemme”, jolloin illan vastuuhenkilö voi soittaa ja pyytää Sinua talkoisiin! Upeaa, jos pääset mukaan - kylän yhteiseksi hyväksi!

Miinan Markkinoiden suunnittelussa päästiin alulle. Teemaa mietitään ja ensi viikon jälkeen saadaan varmaankin tapahtuman markkinointi kunnolla alulle – siitä se lähtee. Jos meissä kyläläisissä löytyisi työryhmään innokkaita tapahtuman tekijöitä tai käsityöläisiä, niin ilmianna itsesi vaikkapa allekirjoittaneelle niin saadaan uusia virkeitä ajatuksia mukaan kesän kohokohtaan! Innolla odottelemme myös Monttu Soikoon – esiintyjien julkistuksia… ketä lie upeita artisteja saammekaan tänä vuonna naapurinurkkiimme esiintymään!

Karan koulu on lähellä meitä kyläläisiä ja lähellä meidän sydäntämme. Tiivistämme aktiivisesti yhteistyötämme. Nyt olemmekin lähdössä yhdessä - koululaiset ja muut kyläläiset – Orimattilan kotieläinpuistoon maanantaina 21.5. klo 8.30 – 14.30. Paikan päällä syömme lounaan ja tilasimme samalla mukavan leppeän kesäisen ilman retkeämme kruunaamaan. Ilmoittauduthan mukaamme! Retki on ilmainen ja mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kevään muita sovittuja asioita oli mm. jokavuotisen koululaisten stipendi – perinteen jatkaminen. Kaksi reipasta ja esimerkillistä koululaista saavat tänäkin keväänä 50€ stipendin kevätjuhlassa.

Kyläsuunnitelma tullaan uudistamaan pikimmiten Kylät ja kunta – yhdessä älykkäästi eli Kykyä hankkeen kyläkehittäjä Anneli Vähätalon kanssa. Pohjana käytetään syksyn puolella tehtyä kyläkyselyä.

Piia / puheenjohtaja(at)piirivuori.net

hallituksen jäsenet tällä kaudella

Satu / varapuheenjohtaja

Alma / sihteeri(at)piirivuori.net

Katja / rahastonhoitaja(at)piirivuori.net

Tiina / tiedottaja info(at)piirivuori.net

Eva

Kati

Jarmo

Tommi

Leena-Maija / varajäsen

1 kommentti .

Joulujuhla Silmulla

Torstai 15.12.2011 klo 14:31

Keskiviikkona 14.12 vietettiin kylän joulujuhla yhdessä Karan koulun kanssa. Kaikki tahot oppilaat, opettajat, vanhempainyhdistys ja kyläyhdistys olivat mukana kukin hoitaen oman osuuden heinosti. Kolulaiset olivat järjestäneet ohjelman ja esitykset, vanhempainyhdistys leipoi, hoiti koristelut ja harjoitteli näytelmänkin juhlaan. Kyläyhdistys keitti kahvit ja puurot sekä hankki mehut ja limut.

Kiitos kaikille järjestäjille ja osallistujille ja erityiskiitos koulun talonmiehelle ihanasta koulukuusesta.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

 

joulujuhla2011b.jpg

  

joulujuhla2011c.jpg

  

joulujuhla2011d.jpg

joulujuhla2011e.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Syysreipat 2011

Maanantai 3.10.2011 klo 15:09

Syysreipat toteutettiin tänä vuonna yhdessä Karan koulun vanhenpainyhdistyksen kanssa ja reippailimme porukalla koulun pihaa siistimmäksi. Haravoimme, naksimme pensaita, keräsimme roskia ja saimme koululle avaramman ilmeen.

 syysreipat12.jpg

Sää oli mitä hienoin ja yöllä ollut pikku pakkanen ei tuntunut missään.

syysreipat22.jpg

 

syysreipat3.jpg

syysreipat4.jpg

Pieni juoma- ja pullatauko väliin

syysreipat5.jpg

Niina, vainhempainyhdistyksen puheenjohtaja, ja Esa, kyläyhdistyksen puheenjohata, kiitävät kaikkia mukaan päässeitä.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Turkhaudanjärven kehittämishankkeesta kirjoitettua

Tiistai 13.9.2011 klo 19:57

Täällä hieno kirjoitus hankkeesta kylällämme!

http://maaseuturahoitustutuksi.blogspot.com/2011/09/turkhaudanjarven-kehittamishanke.html

Kommentoi kirjoitusta.

Markkinamuisteluita kuvien kera

Maanantai 15.8.2011 klo 14:13

23. heinäkuuta, lauantaina

Klo 12 markkinat avattiin  ja tunnelmaa ja markkinahumua riitti pitkälle; eläimiä, traktoreita, veloja, Monttu Soikoon! konsertit, ruokaa, vaatteita, koruja, tuohitöitä, kierrätysmateriaalitöitä, käsitöitä laidata laitaan ja paljon muuta. Päivän loppupuolella Piirivuoren kyläyhdistys luovutti vuoden hämäläinen kylä tittelin Hauhon vanhalle raitille.

 markkinat1.jpg

markkinat2.jpg

 

 

 

 

 

 

markkinat3.jpg

markkinat4.jpg 

 

markkinat5.jpg

markkinat6.jpg

 

 

 

 

 

 

markkinat7.jpg

markkinat8.jpg

1 kommentti .

Miinan markkinat lauantaina, valmistelut ok

Tiistai 19.7.2011 klo 22:13

mittaus.jpg

Tänään tehtiin työryhmän tapaamisessa vielä viimeiset mittaukset myyjiä varten.

 

 

Lauantai 23.7 Miinan markkinat

klo 12 - markkinat avataan, Lintutornin ja uuden opastaulun esittely sekä julkistetaan valokuvakisan voittajat ja äänestäjien palkintojen saajat.

Paikalla mm hyvän mielen alpakat, fretit, kanoja, lampaita, kaksi vasikka-kaverusta, poni ja ties mitä muuta...

Markkinoilta löytyy myös vanhoja traktoreita, kisa-auto, polkupyöriä ja muita menopelejä.

Myyjillä on mitä ihanimpia käden taidon näytteitä; koruja, leivonnaisia, huovutustöitä, pienompelimoiden lasten vaatteita, pellavatöitä ja -vaatteita, keramiikka, tekstiilejä kierrätysmateriaalista, saippuaa, poppanoita, mattoja, kivitöitä ja kaikkea muuta ihanaa.

klo 14 - lastenkonsertti alkaa, Herra Heinämäen lato-orkesteri (monttu soikoon! -tapahtuma)

klo 16 - Hämeen kylän julkistaa vuoden hämäläisen kylän 2011

klo 18 - Monttu soikoon! konsertit jatkuvat, ruokaa ja osa myyjistä paikalla koko illan

TERVETULOA PAIKAN PÄÄLLE KL0 12 ALKAEN!

 

1 kommentti .

Miinanmontun puffetti täydessä vauhdissa

Lauantai 25.6.2011 klo 22:06

Kesän varma merkki on kesätettarin ensi-ilta ja kyläyhdistuksen pyörittämä puffetti teatterin yhteydessä. Tämä on yhdistyksemme tärkein varainkeruutapa, jolla kustannamme toimintaamme mm koko kylän ilmaiset pukkujoulut, kolulaisten stipendit, näiden sivujen ylläpitomaksut, koulun salivuoron ja kaikkea muuta. Seuraa sivuja ja lähetä toiveita, kun keksit jotain, mitä toivoisit yhdistyksen järjestävän.

Kuvat ensi-illasta 17.6.2011

 

puffetti2011_1.jpgpuffetti2011_2.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Kyläyhdistyksen perinteiset stipendit jaettu ansioituneille kuudesluokkalaisille

Lauantai 4.6.2011

Kyläyhdistys tahtoo kiittää Karan koululaisia, opettajia ja vanhempia hyvästä yhteistyöstä kuluneilla lukukausilla. Toivomme, että yhteistyö tästä edelleen lämpenee.

Vuosittain kyläyhdistys on jakanuyt 50 euron stipendit ansioituneille kuudesluokkalaisille; tänä vuonna ne ovat Reetta Kallio Apilistosta ja Mikael Hedman Lavinnosta. Paljon onnea!

Rentouttavaa kesälomaa, toivottavasti nähdään kylillä :)

Kommentoi kirjoitusta.

Toukosiunaus

Tiistai 10.5.2011 klo 10:58

Toukosiunaus pidettiin tänä keväänä Sydänmäen kotimuseolla Lavinnossa.

Aurinko lämmitti ja linnut lauloivat kilpaa Karan koululaisten kanssa.

Hausjärven seurakunnasta Jussi Kauranne ja Hämeenlinnan Ortodoksiseurakunnasta isä Gaius yhdessä

paikallisen Eläkeliiton ja MTK:n kanssa järjestivät mukavan ja perinteikkään tapahtuman kylällämme.

 Siunauksen päätteeksi tarjottiin herkulliset pullakahvit ja pääsimme tutustumaan Kotimuseon aarteisiin.

Seuraavan kerran Sydänmäen kotimuseoon pääsee tutustumaan Hämeen Kyläpäivässä, Miinan Markkinoiden

aikaan lauantaina 23.7. klo 14-18.

Etusivulla kuva koululaisista laulamassa ja tässä Sydänmäen isäntä Raimo Sippula kylvämässä.

dsc00710.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Sata megaa

Keskiviikko 4.5.2011 klo 10:44

Kuka kaipaisi sadan megan laajakaistaa?

Käykääpäs tutusmassa maakunnalliseen hankkeeseen ja merkitkää ihmeessä, mikäli vähänkään olette kiinnostuneita!

http://www.satamegaa.fi/

Kommentoi kirjoitusta.

Kuntaillassa

Tiistai 3.5.2011 klo 9:02

Vuoden hämäläisen kylän sihteerin ominaisuudessa osallistuin Kuntaillan paneeliin, mietittiin tapoja miten kuntapäättäjät parhaiten kuulisivat kyläläisten äänen.

Tämä onkin tosi tärkeä asia ja toivoisin, että keskustelua käytäisiin jokaisessa tuvassa! Mikäli kukaan ei sano mitään, niin ilmeisesti moitittavaa ei ole. Aktiivisuudella saisi paljon aikaiseksi eli ei kun tuumasta toimeen. Kertokaa mielipiteitä ja vaikuttakaa edes sen yhden lauseen verran...

Luulisi, että jokaisella kyläläisellä olisi jotain toiveita oman asuinalueen toimintaan, viihtyvyyteen, palveluihin.... Syksyllä tulemme päivittämään kyläsuunnitelmamme, joten sitä varten tulemme tarvitsemaan teidän jokaisen mielipiteen!

Yksi mahdollisuus jutusteluun on nyt lauantaina 7.5. klo 15 alkaen Valkjärven leirikeskuksessa. Tervetuloa!

Kommentoi kirjoitusta.

Bussiretkellä messukeskuksessa

Tiistai 3.5.2011 klo 8:55

Kyläyhdistys teki retken Helsingin messukeskukseen huhtikuussa. Mukana oli iloinen parikymmenpäinen joukko vauvasta vaariin (enemmänkin olisi kyytiin kyllä mahtunut).

Messuilla pääsimme katsomaan esimerkiksi Pikku Kakkosen kulisseihin, mitä erilaisimpiin pienoismalleihin ja kotieläimiin. Paikalla oli lapsille paljon mieluisaa tekemistä - tuunattiin kruunuja, lajiteltiin jätteitä, maisteltiin ja ihmeteltiin erilaisia uutuuksia.. Maltti ja Valtti antoivat liikennevalistusta ja Step Upin tanssijat esittelivät kevään muotia lapsille.

Paluumatkalla suunniteltiinkin sitten reissua Särkänniemeen, saisikohan se enemmän lähtijöitä mukaan, kommentoikaahan!??

Kommentoi kirjoitusta.

Puurojuhlat juhlittu ja uusia haasteita kohden

Maanantai 13.12.2010 klo 8:44 - Piia

Kiitos kaikille joulupuurojuhlaan osallistuneille ja sitä järjestäneille!

Paikalla oli vajaa 100 ihmistä. Määrä oli ihan kohtuullinen, kun ottaa huomioon päivän kovat pakkaslukemat. Mutta enemmänkin mukaan olisi mahtunut! Teatteriesitys oli oikein hauska ja reipas. Joulupukki kävi ilahduttamassa meitä kaikkia ja puuroa ja piparipullakahvia nautittiin hyvässä seurassa!

Seuraava iso ponnistus kyläyhdistyksellä lienee uuden hallituksen saaminen kasaan. Kylän aktiiveja on luopumassa kyäyhdistystoiminnasta - yhdistyksemme puheenjohtaja ja rahastonhoitaja sekä muutama jäsen.

Olisimme erittäin iloisia, että Sinä joka vähääkin mietit, että Sinulta löytyisi kipinää olla kylätoiminnassa mukana - tulisit rohkeasti mukaan! Jos on jotakin kysyttävää asiasta, niin näiden sivujen palautelomakkeen kautta voi helposti heittää kysymyksiä. Voit kysyä myös nimettömänä, silloin vastaan tänne blogiin kaikille avoimesti! Vuosikokous järjestetään keskiviikkona 2.3. klo 19.

Rauhaisaa joulunodotusta kaikille!

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »